Päästäkää Envex jätevesien kimppuun!
Envex tuo maahan ja huoltaa kymmeniä eri pumppumalleja eri tarkoituksiin.
Envexiltä saa myös useimpien pumppujen varaosat.
Kuvassa loka-autoissa yleisesti käytetty Juropin lamellipumppu.

Envex Oy

Envexillä on liikkuva kalusto muovihitsaukseen, sanoo johtaja Matti Levänen. Yhtiö on lisäksi erikoistunut biologis-kemiallisiin puhdistamoihin.

Ympäristöystävällistä muovihitsausta liikkuvalla kalustolla

- Muovi on käyttökelpoista. Kaikki uusimmat jätevesi- ja autojen säiliöt ovat muovisia, niin myös pumppaamot ja putkistot. Samalla myös muoviosien hitsaus yleistyy, sitä tarvitaan nopeasti ja ties missä paikoissa, sanoo tamperelaisen Envex Oy:n uusi toimitusjohtaja Matti Levänen.

Muovihitsaus on tarpeen rakentajille, teollisuuskiinteistöille ja pumppaamoille. Hitsaus on ympäristöystävällistä, ei kaasuja eikä jätteitä.

- Muovihitsaajia on vaikea saada. Hankimme omat laitteet ja koulutimme oman työntekijämme erikoistumaan muovihitsaukseen. Investoimme laitteistoihin ja samalle kehitimme palvelumme liikkumaan, sanoo Levänen

Envexin erikoisalana on biologis-kemiallisten panospuhdistamoiden suunnittelu, valmistus, asentaminen ja huolto. Erityisesti typenpoiston kehittämisessä Envex on Suomen kärkeä.

Puhdistamoiden lisäksi muovia käytetään teollisuuden vaativissa säiliö-ja putkistoratkaisuissa sekä liikkuvan kaluston korirakenteissa.

- Tehokkaan toimintamme ansiosta voimme myydä muovihitsauspalveluita joko omalla verstaalla tai asiakkaalla eri puolilla Suomea. Envexin mies on muovihitsausvälineistön kanssa paikalla muutaman tunnin kuluessa, edes verkkovirtaa ei tarvita.

Muovihitsauksessa on tärkeää materiaalin ja sen käyttäytymisen tuntemus. Esimerkiksi putket voivat olla halkaisijaltaan 20 sentistä kolmeen metriin ja seinämät muutamasta millistä useaan kymmeneen senttiin. Tärkeää on puhtaus ja huolellisuus. Hyvin tehty sauma ei murru eikä vuoda koskaan.

Janne Jauhanen on erikoistunut Envexillä muovihitsaukseen

Minun saumani ei vuoda

Janne Jauhanen on nuoren polven hitsari ja on Envex Oy:llä erikoistunut muovihitsaukseen.

- Koulussa tietysti opetettiin vain tavallisia ja perinteisiä hitsausmenetelmiä. Nykyään kuitenkin muovihitsausta tarvitaan enemmän ja enemmän. Tekijältä vaaditaan huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Sauma on parhaimmillaan huomaamaton. Minun saumani ei vuoda, sanoo Janne Jauhanen.

Muovihitsausta tarvitaan mm. teollisuuden vaativissa säiliö-ja putkistoratkaisuissa sekä liikkuvan kaluston korirakenteissa.

Tampereen kaupungin viemärinhuuhteluauto Scania P 230, vesisäiliön tilavuus 6 m3, varustettuna Pratissolin korkeapainepumpulla, toimitusvuosi 2006.
Kurun Paappasenniemen 120 asukkaan asuinalueen kyläpuhdistamon huoltorakennus, jossa on myös wc ja pieni varastotila.
Alueella oli loma-asuntomessut vuonna 2003.

Intohimoa omaan toimintaan

.

Envex on muuntautumiskykyinen, alansa edelläkävijä teräsrakenteissa ja ympäristöteknologiassa. Yhtiö on perustettu vuonna 1974, alkujaan teräslava- ja loka-autorakenteiden valmistajaksi. Nyt kärkituotteet ovat monikäyttöiset ja suuritehoiset erikois- ja yhdistelmäautot suurine säiliöineen ja pumppuineen.

Toisena erikoisalana Envexillä on biologis-kemiallisten panospuhdistamoiden suunnittelu, valmistus, asentaminen ja huolto.

Yhtiö tuo maahan monipuolisen pumppuvalikoiman varaosineen.

- Meillä on intohimoinen suhtautuminen omiin tuotteisiimme ja palveluihimme, sanoo promoottori Juhani Kostiainen.

.